Rotu esittelyssä: Neva Masquerade

Neva Masquerade on Siperiankissan sisarrotu. FIFe hyväksyi sen omaksi rodukseen 2010. Siperiankissan historia juontuu 1600- luvulle kylmään Siperiaan. Rodun levitessä Venäjällä, sen uskotaan aikanaan sekoittuneen siamilaiseen ja/tai pyhään birmaan.

Nevan rotustandardi on sama kuin Siperiankissan, lukuun ottamatta silmien ja turkin väritystä. Naamiovariantteja alettiin nimittään Neva- joen mukaisesti ja Masquerade nimitys tuli ”maskista”. Nevalla, kuten naamiokissoilla aina, on siniset silmät ja ”pointit” eli kehon ”kylmemmät” alueet (naama, korvat, häntä ja jalat) ovat kontrastissa muun ruumiin kanssa. Vuosina 2010- 2019 Suomessa on rekisteröity yhteensä 382 Nevaa. Venäjältä, Puolasta, Tshekeistä tuodaan myös Suomeen jonkin verran Nevoja.

Rotumääritelmä

Neva Masquerade on keskikokoinen tai suuri, vartalo on sopusuhtainen. Hyvä luustoinen, lihaksikas, voimakas kaula ja leveä rinta. Jalat ovat vahvat keskimittaiset, tassut suuret, pyöreät ja varpaiden välissä on tupsut. Häntä on keskipitkä ja tuuhea. Naaraat ovat pienempiä kuin urokset, painavat n.4-6kg ja urokset 6-8kg. Pää on massiivinen, pehmeästi pyöristynyt, hieman leveyttään pidempi. Otsa on leveä, aavistuksen pyöristynyt. Poskipäät ovat hyvin kehittyneet. Nenä on keskipitkä ja leveä. Profiilissa on kevyt painauma ilman stoppia. Leuka on hieman luisu ja leukalinja on sivulta katsottuna pyöristynyt. Korvat ovat keskikokoiset, tyvestä avoimet, kärjet pyöristyneet ja niissä voi olla tupsut. Korvat ovat myös etäällä toisistaan, eteenpäin suuntautuneet. Silmät ovat suuret, hieman soikeat ja kaukana toisistaan. Silmissä on selkeä sininen väri ja valpas katse. Turkki on kolmikerroksinen, tuuhea, keskipitkä ja hieman karhea. Hyvin kehittyneet rintamus, kauluri ja polvihousut. Turkki on huomattavasti lyhempi kesällä kuin talvella.

Turkki ja luonne

Nevalla hyväksytyt värit ovat ruskea, sininen, punainen, creme ja kilpikonna, sekä näiden hopea- ja golden-muunnokset. Nevoja on yksivärisiä kuviottomia ja kuviollisia tabbyja, valkoisella tai ilman. Pennut syntyvät aina valkoisina. Turkki pysyy kunnossa harjaamalla/kampaamalla kerran pari viikossa ja pesu tarpeen mukaan, karvan vaihtuessa kannattaa harjata useammin.

Luonteeltaan nevat ovat erittäin seurallisia ja kiintyvät vahvasti omistajaansa, suukottelevat, kehräävät. Neva on kotona läsnä joka paikassa ja herkästi tarjoaa seuraansa. Rotu on kuitenkin tietyllä tavalla myös herkkävaistoinen, Neva on jopa hieman koiramainen rotu ja tulee yleensä hyvin toimeen muiden eläinten kanssa. Nämä kissat rakastavat kaikenlaisia leikkejä ja monet noutavat mielellään tavaroita. Pallot ja pienet hiiret ovat niiden mielestä parhaita leluja. Uros on usein rauhallinen ja on lempeä sylivauva, naaras on aktiivisempi ja leikkisämpi. Nevat myös pitävät ulkoilusta, valjaissa pihalla, pikku lenkeillä metsässä. Ulkotarhoissa on mukava seurata pihan elämää myös talvella, pikku pakkanen ei haittaa talvella ulkoilua.

Terveys

Neva Masquerade on hitaasti kehittyvä rotu. Terveystilanne on hyvä ja jalostukseen käytettäviltä kissoilta ultrataan HCM ja PKD. Tietenkin otetaan myös FeLV, FIV ja veriryhmä.

Uuden alustavan kissojen käyttäytymistutkimuksen mukaan, tutkijat Milla Salonen ja Salla Mikkola, Helsingin yliopisto:

Siperiankissat ja neva masqueradet ovat rauhallisia ja melko rohkeita vieraita kohtaan, myös ihmissosiaalisia ja sopeutuvia kodissa tapahtuviin muutoksiin. Aggressiivisuus (kuvaa kissan reaktioita hoitotoimenpiteisiin ja silityksiin) ja kissasosiaalisuus (viihtyvyys muiden samassa taloudessa olevien kissojen kanssa) on aineiston kissoilla keskitasoa verrattuna muihin rotuihin.

Kun siperiankissaa ja neva masqueradea verrataan kaikkien aineiston rotukissojen keskiarvoon, nevoilla ja siperiankissoilla esiintyy enemmän sosiaalista rohkeutta ja ihmisso siaalisuutta ja vähemmän aktiivisuutta, uusien tilanteiden pelkoa ja kissasosiaalisuutta kuin rotukissayksilöillä keskimäärin. Luotettavien tulosten saaminen vaatii vielä lisää kyselyvastauksia, tässä oli mukana 35 siperiankissaa ja, yhteensä aineistossa on tämän tehdyn yhteenvedon aikana 495 rotukissaa. Tämän käyttäytymistutkimuksen aineistoa olen kerännyt Siperialainen 2/2019 lehdestä.

Hypoallergeeninen rotu?

Neva Masqueradea on esitelty hypoallergeeniseksi roduksi, kuten myös siperiakissoja, joilta puuttuisi Fel dl proteiini (pääallergeeni). Mutta tutkimusten mukaan ei puutu, allergeenin taso vain vaihtelee. Proteiineja löytyy kissan ihon hilseestä, syljestä ja virtsasta. Kissoilla on muitakin allergeenejä, jotka voivat aiheuttaa allergisen reaktion jollekin henkilölle mutta toiselle ei.

Netistä olen vähän tästä lukenut, (esim. Kitten Testing.com) ja parin amerikkalaisen kasvattajan sivuilta, he ovat testanneet siperiankissoja ja nevoja. Puolella tutkituista oli alhaisemmat Fel dl tasot, 15% poikkeuksellisen matala.

Tutkimuksessa oli 420 kissaa. Pentueita oli testattu 200, yhdellä tai kahdella kissanpennulla oli poikkeuksellisen matala Fel dl- pitoisuus, mutta joillakin kohtalainen tai normaali. Yhdistelmällä, jossa molemmilla oli normaalitaso, pennuilla oli normaali korkea taso. Pennuilla allergeeni taso nousee 16 viikon asti. Amerikkalaiset kasvattajat markkinoivat kasvattejaan, mitä alhaisempi Fel dl -taso, sitä kalliimpi pentu.

(c) Anne-Maria Skarp, SiniTaigan kissala

Linkit